Tämän päivän taideteoksena toimii Caravaggion hölmistynyt Medusa – taiteilija oli erinomaisen hyvä kuvaamaan ilmeitä ja tunteita, mutta päähenkilönä tuntui olevan enemmän tai vähemmän androgyyni itsekuvaus tai vastaava. Medusan käärmeet voisi lisätä melkein mihin tahansa Caravaggion varhaistuotantoon ja saada samanlaisen teoksen aikaiseksi. Tämähän ei sinänsä ole millään tavalla huono asia – tähänkin teokseen törmäsin täysin sattumalta ja se kuvasti erinomaisesti silloisia tuntemuksiani. Nyt kirjoittaessa en oikein enää saa noista tuntemuksista kiinni, mikä ei suoranaisesti ole ihme, koska irtileikattu, paikoillaan paha ja jähmettävä pää/yliluonnollinen olento menee pitkälti ylimetaforiseksi. Enemmänkin Caravaggiossa viehättää (omien hetkellisten tuntemusten jälkianalyysin yli) suora, jopa röyhkeä esilletuonti, josta katsoja ei pääse karkuun. Populaarikulttuurin kannalta voisi kuvitella, että hänen töitään olisi käytetty enemmänkin levynkansikuvitukseen tai vastaavaan: voin hyvin nähdä silmissäni levyt “Gypsy Story”, “The Betrayal”, “The Fallen” (kaikki siis kuvitteellisia nimekkeitä) tai vastaavat sisältäen enemmän tai vähemmän hyvää musiikkia ja pateettisia lyriikoita. Ehkäpä niitä löytyykin, en vain ole osannut etsiä… Caravaggio on kuitenkin yhtä herkkä kuin italialainen liikennekulttuuri, siitä olen varma – uskonnollissävytteisissäkin töissä on aina tumma sivujuonteensa ja elämän viheliäisyys läsnä. Ehkä se oli läsnä myös omalla kohdallani tänään tai sitten harmaa helmikuu alkaa vaatia verojaan…
